Varokaa Fragmin-nursea

Kun kerroin tuttavilleni kirjoittavani nettipäiväkirjaa, heitä pelotti mitä uutta muut saavat tietää elämästäni. Itse tiesin paremmin: Tampereen Visuaaliviestinnän Instituutissa opiskelleet valokuvaajat eivät omaa yksityiselämää, josta olisi edes kertomista. Halusin kirjoitta blogiani englanniksi, koska kuulun suureen kansainväliseen kuvaajafoorumiin, jonka jäsenten kesken haluan elämääni jakaa. Mielessäni kajasti David Becksteadin tavoin singahtaa destination-kuvaajaksi, good-bye Kokkola, well come jet set weddigs. No, tietysti viikot viettäisin Kokkolassa, koska olen niin kotipaikkauskollinen. Auto parkkiin Kruunupyyhyn ja siitä in ja out.
Kunnes kohtalo puuttui peliin: murtaessani nilkkani viime viikonlopun keikalla, keskussairaalasta kirjoitettiin kuusi viikkoa sairaslomaa. Ne jotka tuntevat minut hyvin, tietävät, etten koskaan ole selvinnyt piikityksestä tahi veren näkemisestä pyörtymättä - asia joka ei voi olla vaikuttamatta ammatinvalintaan. Nyt pöydälläni odottaa 20 injektioruiskullista huippuhintaista veritulpanestorohtoa: Fragminia. 200 euron potti, joka on itse ruiskutettava napaan. (Ei ollut kuulemma pakko hankkia, mutta jos kotimaisenkaan uran haaveita hautoo, olisi paikallaan laittaa joku apteekkiin)
Kaikki tämä uusi vapaa-aika ja minusta tuli kauhuelokuvien Fragmin-nurse. Ensimmäinen pistos meni perille, mutta kahtena seuraavana iltana piti tehdä hyttyset, kun se ei kertakaikkiaan mene kerralla perille yhteen paikkaan. Nyt kertakäyttöruiskuja on ympäri huoneistoa ja seuraavaksi kaadun kepeillä niiden päälle. Eilen nimittäin kaaduin kyynärsauvoissa olevan talvipiikin päälle ja sain kertaistumalta takaosaan uuden anatomisen mutta turhan suorituspisteen.